Virpominen ikkunan takaa

Olin ajatellut, että emme virvo tänä vuonna , mutta lapset sitä kovasti toivoivat ja kyselivät etteikö mitenkään voisi. Tämä erilainen kevät on aika ankea lapsille muutenkin, niin ehkä se olisi hyvä saada pidettyä edes tästä tutusta ja mukavasta tavasta kiinni… mutta miten?

Nyt olemme päätyneet siihen, että käymme muutamassa ennaltasovitussa paikassa virpomassa ikkunan läpi, jätämme virpomisvitsat ulos maljakkoon ja myös palkat on valmiina ulkosana kulhossa. Ikkunan läpi lapset kuitenkin edes näkevät tuttujaan pitkästä aikaa. Palkkojen suhteen en ole vielä päättänyt, meneekö nekin muutaman päivän karanteeniin vai koitetaanko syödessä vain noudattaa hyvää hygieniaa.

Näin saimme päiviimme monta mukavaa asiaa: vitsojen hakeminen, koristelu, pukeutuminen ja kasvomaalaus, virpominen ja herkuttelu.

Koska olin ajatellut, että virpominen jää väliin tältä vuodelta, en ollut ostanut koristeluun tarvikkeita. Kaivoimme esiin askartelutarvikkeiden jämät ja lapset pääsi käyttämään mielikuvitustaan. Perinteisten kreppi- ja silkkipapereiden lisäksi koristeluun käytettiin mm. joulukuusen koristenauhaa, mehupillejä, tekokukkia, helmiä, lankatupsuja ja lasten piirtämiä kuvia. Höyhenet leikkelimme paperista. Jos ei olisi ollut silkkipaperia, olisimme käyttäneet servettejä. Mainoksistakin saa kivoja värikkäitä haitareita yms. tehtyä. Jos koristeita ei olisi löytynyt, olisimme kokeilleet maalata oksia akryylimaaleilla.

Netistä löytyy paljon koristeluohjeita. Etsin teille muutamia, mihin ei ole tarvitse höyheniä ym. pääsiäsaskartelutarvikkeita. Kaksi viimeistä etenkin helppoja ja nopeita.
https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/paasiainen/helpot-virpomisvitsat

https://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/ruususuu_ja_huvikumpu/diy_ompele_lapselle_sopot_pupunkorvat

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/tee_itse/askartelu/kiireisen_trullin_virpomisvitsat_syntyvat_hetkessa

https://kotiliesi.fi/juhlat/paasiainen/helppo-virpomisvitsa-x-2/

Isomummit meillä asuu kerroistaloissa sen verran korkealla, että ikkunan takaa virpominen ei onnistu. Heitä muistamme postitse ja lähetämme pajunkissa-aiheiset maalaukset. Eihän ne palmusunnuntaiksi perille ehdi, mutta ennen pääsiäistä kuitenkin. Virpomisen olisi toki voinut tehdä etänä jonkinlaisena videopuheluna, mutta ehkä meidän isomummit eivät siihen se otollisin kohderyhmä ole, niin päädyimme maalaamiseen.

Maalauksista liitämme tähän kuvat myöhemmin tänään kunhan saamme ne tehtyä. Lapsilla on jo ideat, millaiset haluavat maalata. Mutta ihan pienten lasten kanssa maalaaville annan idean: sormiväreillä valkoisella peukunjälkiä paperilla, ja niiden alaosaan ruskealla pikkurillillä pienempi jälki, ja sitten aikuinen voi piirtää tai maalata näille pajunkissoille oksat. Tai ehkä se on papermpi tehdä toisessä järjestyksessä, ensin tehdä oksat ja ohjata lapsi painamaan niihin sormenjälki-pajunkissat. Tässä pikkukakkosen ohje pajunkissakortteihin https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/24/pajunkissakortti