Leikki-ikäinen ja etätyö

Mulla ei ole etätyötä eikä enää leikki-ikäistäkään, mutta jos olisi, niin saattaisin olla kauhuissani. Miten tuo yhdistelmä toimii, miten saan mitään aikaiseksi? En tiedä, onnistuisinko siinä, mutta jotain tällaista ajankulua saattaisin lapselle kokeilla:

Assistentti-leikki

Osa päivästä leikittäisiin assistenttia. Minä yrittäisin tehdä töitä ja lapsi olisi assistenttina.

Assistentilla olisi oma kansio, jossa olisi sen päivän paperihommia mm. värityskuvia, sokkeloita, lasten sudokuja, pisteestä pisteeseen tehtäviä. Jokaiselle päivälle aina muutama uusi tehtävä netistä tulostettuna. Lisäksi assistentin hommiin kuuluisi mm. papereiden silppurointi saksilla tai repien (ei niiden oikeasti salassa pidettävien), tärkeiden puhelujen soittaminen (mm. mummille, kummille, ystäville), klemmareiden laittaminen ketjuksi, papreiden nitominen, kynien teroittaminen ja tietenkin kahvin keittäminen.

Ruokatunnilla eväsretki

Etätyöläinenkin tarvitsee ruokatunnin. Lapsi tarvitsee ruokaa ja vanhemman läsnäoloa. Tässä yhdistetään ne molemmat. Tehdään eväsretki takapihalle, parvekkeelle tai vaikka keittiön pöydän alle.

Hilkku

Kun meidän lapset eivät enää nukkuneet päiväunia, oli meillä käytössä ”hilkku” eli hiljainen tunti, vaihtelevalla menestyksellä. Tarkoitti siis sovitun pituista aikaa, jonka ajan lapset puuhailivat yksin omissa huoneissaan rauhallisia leikkejä, jotta saataisiin kierroksia vähän laskettua. Apuna tässä oli hilkkulaatikot. Laatikoissa oli tiettyjä leluja ja tekemistä, jotka sai käyttöön vain hilkun ajaksi. Kun hilkulta tuli pois, piti laatikkokin palauttaa minulle säilytykseen. Tällä pidettiin yllä kyseisten lelujen kiinnostavuutta, että hilkulla myös jaksettiin olla. Lisäksi käytössä oli ”hilkkukello” eli ajastin, jotta lasten ei tarvinnut koko kysellä, koska hilkku loppuu. Tätä varmaan kokeilisin etätöissäkin, jotta saisi sen tunnin verran työskenteluaikaa

Lelujen vaihtaminen

Lapsen kanssa voi pakata kassiin tai laatikkoon leluja ja tekemistä, jotka ei nyt omassa perheessä ole juuri tällä hetkellä hittileluja ja tehdä laina-vaihtarit jonkun tutun perheen kanssa. Huom. niin, että tavarat vaihdetaan esim. jättämällä ovelle, ilman kohtaamista, ja pidetään varmuuden vuoksi kolme päivää karanteenissa ennen kuin otetaan käyttöön. ”Uudet” lelut todennäköisesti kiinnostavat hetken aikaa enemmän kuin omat ja ainakin on kiva tutkia, mitä kassista paljastuu.

Jos ei halua toisen perheen kanssa vaihtaa, niin sitten vaivihkaa pakkaa tavaroita varastoon, ja nyt kun tätä eritäytymistä jatkuu pidempään, ottaa muutaman viikon päästä taas käyttöön. Silloin ne jaksaa kiinnostaa hetken pidempään

Jotain mitä voi tehdä yksin ja ilman että on vaara hirveän suureen katastrofiin

Palapelit – näitäkin voi vaihtaa tuttavaperheen kanssa jos omat on tehty moneen kertaan.

Muovailuvaha – vapaata muotoilua tai sitten lapselle voi antaa aiheen mistä muovailla.

Helmien pujotus -koruiksi tai muuten vaan

Makaroniaskartelu – näitä voi kanssa pujotella lankaan tai liimata paperille. Paperille voi liimata myös papuja ja siemeniä ja tehdä niistä mosaiikkityötä.

Ompelukuvat – niitä pahveja missä on reikiä ja ommellaan langalla kuvan ääriviivat. Näitä taitaa olla vaikeampi löytää nykyisin, mutta voi kuulemma tehdä myös itse.

Oppi&ilo-kortit – niitä tehtäväkortteja, mihin voi tehdä uudestaan ja uudestaan. Haasteena se, että lapsi saattaa tarvita apua ymmärtääkseen tehtävänannot.

Hama-helmet – löytyy pieninä tai isoina. Nämä on siis niitä, joita asetellaan alustalle ja sitten silitetään. Silittäminen on aikuisen tehtävä.

Silkkipaperimosaiikki – silkkipaperia rytistetään pieniksi palloiksi ja liimataan pallot kartongille mosaiikkikuvaksi.

Vessapaperirulla-askartelu. Nyt kun vessapaperia on hamstrattu urakalla, niin joka kodista löytyy varmasti myös niitä tyhjiä hylsyjä. Niistä voi askarrella melkein mitä vain: liimata pahville pystyyn yksi tai useampi ja koristella kynätelineeksi, lohikäärmeen saa laittamalla useamman koristellun rullan peräkkäin naruun ja leikkaamalla etummaiseen rullaan suun. kruunun saa leikkaamalla yläosaan kruunun sakarat ja laittamalla kuminauhan (joka menee siis leuan alta)

Värityskuvat, sokkelot, lasten sudokut, lasten ristikot yms. Näitä löytyy paperisina ja netistä. Kännyynkin löytyy monta eri sovellusta.

Kännyn ja tabletin sovellukset

www.terapiapsi. fi löytyy erilaisia sovelluksia, joista voi käydä tutkimassa, olisiko jotain mikä viihdyttäisi omaa lasta hetken.